Ajankohtaista‎ > ‎

Kalimenjoen tilan selvitys

lähettänyt Tuntematon käyttäjä 24.1.2010 klo 7.15   [ 24.3.2010 klo 9.48 päivitetty ]

Kalimenjoki on useissa yhteyksissä todettu arvokkaaksi pienvesistöksi. Jokisuisto edustaa Perämerellä erittäin harvinaiseksi käynyttä luontotyyppiä. Joki on Oulun seudulla tärkeä vihervyöhyke ja arvokas luontokohde. Lisäksi se on kalaisa. Joki virtaa kolmen kunnan alueella. Tieto vesistöön kohdistuvista kuormituksista ja vesistön tilasta on vähäistä, joten koko vesistön tila tulisi tarkemmin selvittää ja laatia kunnostussuunnitelma. Kyläyhdistys on hakenut perusselvityksen rahoittamiseen avustusta Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta, Oulun kaupungilta, Haukiputaan ja Kiimingin kunnilta. Haukiputaan kunta on jo myöntänyt selvitykseen 1700 euroa. Muiden osalta päätökset saadaan lähiaikoina. Ympäristökeskus on suhtautunut myönteisesti perusselvityksen tekemiseen. Kustannukset ovat noin 10 000 euroa, josta ympäristökeskuksen oma osuus on maksimissaan 5000 euroa. 

Comments